Vox ac15 projekti
Home › Foorumit › Vahvistinrakentelu ja muu tee-se-itse › Putkivahvistimet › Vox ac15 projekti
- Tämä aihe on tyhjä.
-
JulkaisijaArtikkelit
-
20.12.2015, 18:19 #69407wuchiOsallistuja
Moi
Aloitin pitkästä aikaa vahvistinprojektin. Kipinä oikeastaan lähti Bluetonen Harrylta kun kirjoitti muusikoiden.netissä, että bluetonenkin kautta saa osia vahvistimen rakenteluun. Lähetin hälle sähköpostia ja kysyin onko mahdollista saada osia yhden vahvistimen verran ja kyllä sai.
Voxit ovat olleet itselleni aina hyvän soundin tae,mutten ole koskaan omistanut yhtä enempää. Sekin oli ac30, joka kyllä soi hyvin, mutta oli tällaiselle harrastelijalle aivan liian iso ja äänekäs. Nyt olisi tarkoitus rakentaa ac15 ja combona jossa 10″ elementti.
Hankin bluetonelta valmiiksi poratun chassiksen ja vahvistimeen sopivat etu-ja takalevyt sekä valmiiksi niitatun eyelet kytkentälevyn. Eli lähtökohdat olivat varsin hyvät. Chassiksen poraaminen on aina ollut työläs vaihe, joten vanhemmiten haluaa päästä vähän helpommalla 🙂
Ajattelin täällä kirjoitella projektin etenemisestä ja linkittää kuvia jos vaan onnistun siinä.
Tällä hetkellä kasailen kytkentälevyä. Eilen sain tehtyä itselleni kaikkein vastenmielisimmän homman eli hehkujen johdotukset. Parikymmentä vahvistinta olen rakennellut, enkä koskaan ole oppinut tekemään sitä helposti. Aina kauheaa säätämistä 🙂
Palaan asiaan kuvien ja päivityksen myötä.
Edit.
Tässä linkki kuviin, toivottavasti.
https://www.flickr.com/photos/103587818@N08/albums/72157662553422216
23.12.2015, 06:55 #89872wuchiOsallistujaProjekti on edennyt hyvää vauhtia. Muutin vähän toimintamallia aikaisemmista projekteista. Yleensä olen kytkenyt etuasteen ensin ja lähetnyt siitä pääteasteeseen ja viimeisenä virtalähde. Nyt tein päinvastoin. Myös hehkujen kytkennässä kokeilin erilaista tyyliä. Ennen olen kiertänyt putken kannan molemmilta puolilta (12ax7) mutta nyt kauimmainen liitos onkin vedetty putken kannan yli. Näin mallin jostain sivustolta ja päätin koittaa. On se suoraviivaisempi ja vedot lyhyempiä, mutta nähtäväksi jää onko huonompi/parempi.
Muutama sellainen hetki on tullut kun saa todeta, että 'rutiini' varsinkin kolvaamiseen ja työjärjestykseen on hävinnyt. Kolvasin kuristimen toisen kytkentäpisteen liian aikaisin. Iso suotoelko oli jo hieman tiellä, kun kuristimen johtoa yritti sovittaa paikalleen. Muuten yllättävän kivuttomasti on mennyt. Laitan illalla muutaman kuvan lisää tuonne flickr albumiin.
23.12.2015, 13:19 #89873wuchiOsallistujaEnsimmäinen huolimattomuusvirhe. Kuvasta huomasin, mutta diodisilta on kytketty väärin. Toivottavasti ei menis piloille kolvaamisen seurauksena.
24.12.2015, 06:27 #89874wuchiOsallistujaLisäsin muutamia kuvia taas tuonne flickr:iin. Huolimattomuusvirhe korjattu, täytyy vielä testata onko se vaurioirunut. Vielä kytkemättä: inputit, v1:n katodit, hilat ja anodit sekä etuasteen potikat.
Täytyy myöntää, että projekti on tuonut sitä terapiavaikutusta jota hainkin 🙂 bluetonen setti on ollut todella miellyttävä koota. Kytkentälevyllä on hyvin valituille osille tilaa, eikä ole ahdasta kolvata, vaikka tuosta (fyysisesti) aika pieni combo tulee.
Nyt täytyy rauhoittua jouluksi ja viettää aikaa lasten kanssa.
Hyvää ja rauhallista joulua kaikille!
25.12.2015, 00:03 #89875wuchiOsallistujaKinkkua piti sulatella vähän pidempään, ja ehdinkin hieman kolvailla.
Mitä mieltä oletta etu- ja pääteasteen maadoituksesta. Alkuperäinen ajatus on maadoittaa etuaste erikseen vaiheenkäännön ja pääteasteen kanssa, mutta samaan pisteeseen. Onko tilanne sama jos maadoituskisko kattaa koko signaalitien ja maadoittuu yhteen pisteeseen?
26.12.2015, 14:12 #89876wuchiOsallistujaNo niin vahvistin valmis, mutta ääntä ei tule ;D
Eli omat sokeat silmäni ei löydä ongelmaa. Kun volumen ja masterin vääntää täysille, vahvistimesta itsestään kuuluu pientä ääntä mutta kaiuttimesta ei tule mitään.
Jännitteitä:
V1
Pin1 78v
Pin2 –
Pin3 1,2v
Pin6 123v
Pin7 –
Pin8 1,9vV2
Pin1 275v
Pin2 124v
Pin3 124vV3
Pin1 210v
Pin2 39v
Pin3 58
Pin6 210v
Pin7 39v
Pin8 59vV4
Pin2 –
Pin3 11v
Pin7 325v
Pin9 325vV5
Pin2 –
Pin3 11v
Pin7 325v
Pin9 325vSignaalitie tuntuisi olevan ihan kunnossa. Olisiko ideoita mistä etsiä virhettä?
Edit.
Signaalitie käyty läpi vielä siten, ettei maadoitu mihinkään.
26.12.2015, 18:21 #89877wuchiOsallistujaOlenkohan kytkenyt ulostulojakit väärin. Kun pääteputkien seiskapinneillä olevia ulostulomuuntajan ensiöpuolen johtoja koskee niin ei kuulu mitään rätinää/pauketta niinkun yleensä.
Kuuluuko toisiopuolen johtojen olla yhteydessä maahan? Kun toisiopuolen 'maa' tulee kytkeä vahvistimen maahan niin onko tuo muuntajan maa jollain tavalla yhteydessä muihin toision johtoihin? Mulla siis yleismittari ilmoittaa yhteyden maahan kun kosketan 8ohmin jakin 'kuumaa' pinniä? Vastus maahan on 0,7ohmia.
Eli olenko kytkenyt jakin väärin ka kaikki signaali menee maahan ulostulojakeista?
27.12.2015, 08:47 #89878wuchiOsallistujaVika löytyi. Olin juottanut ulostulomuuntajan toision johdot väärin cliff jakkeihin. Muuntajan maa ja rungon maa kytkeytyi irti kun plugin työnsi jakkiin.
Sitten alkaa vahvistimen 'viilaus' ja putkien valitseminen. 😀
27.12.2015, 09:03 #89879F-JagOsallistujaHei
Hyvä, että vian löysit. Itse totesin, että kannattaa kytkeä vahvistin siihen malliin, että hehkut ja anodijännitteet ja maadoitukset oikeisiin paikkoihin ovat kunnossa, ja sitten edetä. Itselläkin oli aluksi yksi tyhmä vika, eikä ääntä tullut heti.
Onnea uuden pelin kanssa. Päätteeseen kannattaa laittaa kestävät putket. Itsellä JJ ei ollut se hyvä putki. MonsterAmpista ostettu 6P14P-EV on kova sana 🙂
27.12.2015, 09:26 #89880wuchiOsallistujaHei
Hyvä, että vian löysit. Itse totesin, että kannattaa kytkeä vahvistin siihen malliin, että hehkut ja anodijännitteet ja maadoitukset oikeisiin paikkoihin ovat kunnossa, ja sitten edetä. Itselläkin oli aluksi yksi tyhmä vika, eikä ääntä tullut heti.
Onnea uuden pelin kanssa. Päätteeseen kannattaa laittaa kestävät putket. Itsellä JJ ei ollut se hyvä putki. MonsterAmpista ostettu 6P14P-EV on kova sana 🙂
Kiitos 🙂
Vahvistin soi hyvin, ei mitään hurinoita eikä suhinoita.
Tuossa ulostulojakkien juottamisessa menin siihen lankaan, että kaikki näytti olevan oikein, kun plugi ei ollut kytkettynä. Ongelmat alkoivat kun kytki plugin 🙂
Täytyykin tutustua noihin 6P14P-EV putkiin, kuulostavat itänaapurin militari -putkilta 🙂
27.12.2015, 12:07 #89881wuchiOsallistujaHei
Hyvä, että vian löysit. Itse totesin, että kannattaa kytkeä vahvistin siihen malliin, että hehkut ja anodijännitteet ja maadoitukset oikeisiin paikkoihin ovat kunnossa, ja sitten edetä. Itselläkin oli aluksi yksi tyhmä vika, eikä ääntä tullut heti.
Onnea uuden pelin kanssa. Päätteeseen kannattaa laittaa kestävät putket. Itsellä JJ ei ollut se hyvä putki. MonsterAmpista ostettu 6P14P-EV on kova sana 🙂
Siis mistä nuo 6P14P-EV:t on ostettu? Monsterampsilta? Mäntymaan Juhalta? Uraltonellakin on noita 6P14P putkia, muttei tuota kestevämpää ev versiota.
28.12.2015, 12:14 #89882F-JagOsallistujaSiis mistä nuo 6P14P-EV:t on ostettu? Monsterampsilta? Mäntymaan Juhalta? Uraltonellakin on noita 6P14P putkia, muttei tuota kestevämpää ev versiota.
Juu, Juhalta hyvinkin. En tiedä onko hänellä niitä enää. Mun oma oli laatikossani pari vuotta, kun olin toiminnan kokeillut putkiradiossa. Vaihtui sitten JJ:n tilalle, kun se alkoi vuotaa jännitettä hilalle putken sisäisesti. Jossain kehuivat myös Electroharmonixia, mutta taisi olla jenkkisivusto, ja tietty ne omiaan kehuvat 😉
-
JulkaisijaArtikkelit
- Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.