Potikoiden ja kytkimien asennusetäisyys
Home › Foorumit › Kaikki muut › Yleinen › Potikoiden ja kytkimien asennusetäisyys
- Tämä aihe on tyhjä.
-
JulkaisijaArtikkelit
-
9.9.2014, 08:08 #69290RGOsallistuja
Hei kaikki foorumilaiset!
Tällaista pohdin, että onko olemassa teollisuusstandardia tai yleisesti sovittuja hyviä käytänteita siitä, mille etäisyydelle toisistaan eri kokoiset potentiometrit kannattaisi sijoittaa toisistaan, ottaen huomioon itse potentiometrin, mutta myös sen nupin koon, että käytettävyys säilyisi hyvänä?
Esim. 4mm akselilla olevia potikoita, olen yleensä asentanut niin lähelle toisiaan kuin vaan on mahdollista ja käyttänyt kapeita nuppeja. Tällä tavallahan saa monikanavaiseen laitteeseen mahdollisimman monta kanavaa ja säätöä kanavaa kohden.
Mutta, kun oli aika palata takaisin alkulähteille (käyttäen 6mm tai 1/4″ akselisia potikoita), aloin mitoittamaan erästä paneelia Fenderin numeroasteikkonuppien mukaan, mikä tarkoittaa 1 1/4 ” (31.75 mm) asennusväliä.
Myöhemmin kävi mielessä käyttää samaa mitoitusta toiseen laitteeseen, mutta “kananpoika”-tyylisillä nupeilla, joiden pituus kuitenkin ylitti tuon Fenderin asennusvälin. (Epäedullisessa säätötilanteessa nuppi ei mahtuisi pyörimään, ilman että osuu naapurinuppiin.)
Katsoin vielä vertailun vuoksi mittoja vanhasta Mullardin kirjasta, missä oli harrastekäyttöön tarkoitettuja putkihifi-laitteiden ja protojen ohjeita, mutta ja siellä oli asennusväli peräti 1 3/4 ” (44.45 mm), mikä on mielestäni jo vähän liikaa, jos namiskoja on paljon ja chassis on rajallinen.
Itse päädyin kompromissiin, eli 1 1/2 ” (38.10 mm) tai vaikkapa 40.0 mm, jos metrisillä mitoilla mennään, mutta edelleen funtsin, löytyykö jotakin teollisuusstandardia tai ergonomista ohjetta mitä kannattaisi noudattaa?
t. /Robert
9.9.2014, 15:02 #89408Sissi A3JäsenOtitpa puheeksi hankalan asian. Tuskinpa löytyy standardia. Sen sijaan erilaisia käytäntöjä on varmasti itse kullakin. Itse mitoitan välin nuppien ulkoreunojen mukaan. Olen käyttänyt n. 20 mm:n väliä, mutta tämä ei ole tiukasti lyöty lukkoon. Tässä vahvistimessa
http://www.hovirinta.fi/audio/putkitekniikka/putket/E/ECC88/vasta/Shine_vol_3_otl.htm
etäisyys nupin ulkoreunasta seuraavan nupin ulkoreunaan on 17,5 mm riippumatta siitä onko vieressä suuri tai pieni nuppi. Yleisesti usein käytetyt nupit vaativat hiukan enemmän tilaa verrattuna harvoin käytettyihin nuppeihin. Myös nupin korkeudella on merkitystä. Tämä on yksi syy miksi piirtelen noita ulkoasukuvia. Silmä havaitsee yllättävänkin pienet erot niin, että suunnitelma näyttää muotopuolelta. Näyttää siltä, että 0,25 mm on tässä suhteessa selvästi havaittavissa. Tämä tarkoittaa myös, että lähdettäessä mitoittamaan nuppien välejä suunnitelmaan tulevat nupit pitäisi olla olemassa. Edellä kerrotulla menetelmällä potikoitten etäisyydet toisistaan vaihtelevat. Valitettavasti en osannut auttaa muutoin kuin kertomalla omasta käytännöstäni.
Oikeastaan sama koskee muitakin etupaneelin komponentteja. Yllä olevan linkin vahvistimessa siirsin loppuvaiheissa ulommaisia kytkimiä 0,5 mm sisäänpäin koska suunnitelma näytti hiukan rujolta. Samoin kasvatin rinnakkaisten kytkimien keskinäistä etäisyyttä samasta syystä. Samalla siirtyivät säätimien nupit. Mitoituksessa ulompien kytkimien ulkoreunojen etäisyydet vahvistimen reunoista ovat samoja mutta keskipisteet eroavat toisistaan.
13.9.2014, 18:38 #89409artosaloJäsenNuppien ja kytkimien koko, samaten kuin etulevyn mitat, vaikuttaa mielestäni “oikeaan” etäisyyteen.
Alla olevassa Classicissa päädyin potikoiden osalta 50 mm:iin ja vipukytkimien osalta 30 mm:iin.
Nämä ovat tietysti makuasioita.[img]http://kuva.termiitti.com/image/34767.JPG[/img]
14.9.2014, 05:54 #89410RGOsallistujaSissi A3: “Olen käyttänyt n. 20 mm:n väliä, mutta tämä ei ole tiukasti lyöty lukkoon[…]
etäisyys nupin ulkoreunasta seuraavan nupin ulkoreunaan on 17,5 mm riippumatta siitä onko vieressä suuri tai pieni nuppi.”Salo: “Nuppien ja kytkimien koko, samaten kuin etulevyn mitat, vaikuttaa mielestäni “oikeaan” etäisyyteen.
Alla olevassa Classicissa päädyin potikoiden osalta 50 mm:iin ja vipukytkimien osalta 30 mm:iin.
Nämä ovat tietysti makuasioita.”Hei kaikille ja kiitos hyvistä näkökohdista!
Kumpikin design näyttää varsin harmooniselta ja tässä tulikin selkeästi esiin, että oleellinen mitta ei ole akseliväli, vaan käytetyn nupin ympärille jäävä tila. Itsekseni mietin, olisiko käytössä jokin “rasterimitta”, jolla kertomalla saisi sopivat etäisyydet vaikkapa kolmelle erikokoiselle vakionupille. Vähän kuten piirilevysuunnittelussa käytetty 0.1″, mutta mitäpä asioita turhaan standardisoimaan, kun jokainen laite tai laitemalli on kuitenkin yksilöllinen.
t. /Robert
-
JulkaisijaArtikkelit
- Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.