Vs: Vs: Plexi projekti

#70196
Sissi A3
Jäsen

Onko tuota alimmaisena siellä ollut kaksijännitevirtalähdettä ollut jossain sarjatuotantokoneessa,sama kytkentä oli siinä omassa vahvarissasi ainakin?

En ole nähnyt missään muussa laitteessa. En ole myöskään nähnyt missään kirjassa. Jouduin pohtimaan noita jännitteitä vahvistinprojektia varten. PCL84 pentodin suojahilan ja PL84:n sekä anodin että suojahilan maksimi sallittu jännite on 250 volttia. Toisaalta käyttämässäni vaiheenkääntörakenteessa 250 volttia on vähän, joten tarvittiin lisäksi mielellää 350 volttia. Näistä vaatimuksista kehittyi tuo kahden jännitteen virtalähde. Differentiaaliasteesta muodostettu vaiheenkääntäjä toimisi alhaisemmalla jännitteellä. Se on kuitenkin vastakytkennän kannalta hankala. Vastakytkettynä differentiaaliasteen kokonaisvirta vaihtelee ohjauksen mukaan. Tämän seurauksena pääteputket saavat yhteismuotoisen ohjauksen hiloilleen. Käytännössä se tarkoittaa, että pääteputkien lepovirrat vaihtelevat ohjauksen tahdissa. Yhteisen katodi-impedanssin kasvattaminen parantaa tilannetta. Aikaisemmin mainitsemassani 100 W:n vahvistimessa olen ratkaissut ongelman käyttämällä yhtä EF86 putkea vaiheenkääntäjän katodeilla vakiovirtageneraattorina. EF86:n sisäinen vastus on yli yhden Mohmin. Testivahvistimessa käytetty ohjainaste-vaiheenkääntäjä on vastakytkennän kannalta helppo joskin vaatii korkeahkon anodijännitteen. Kitaraefektinä tuo muuttuva lepovirta voisi olla kiinnostava enkä ole varma etteikö sitä olisi käytetty.

Mitkä konkat tulee tuohon suuntaajaan? Vai ymmärränkö nyt jotain väärin?

Olet ymmärtänyt oikein. Kondensaattorien arvot voisivat olla esim 10 uF ja jännite vähintään 45 volttia.

valkonen ei mitn.. Kaikkien vihreiden välillä 1,5ohm:n ahdistus

Voisitko mitata vielä oranssin ja ruskeiden väliltä.